BIOGRAFIA
Markus Perttula on Seinäjoella syntynyt laulaja-lauluntekijä. Hän on opiskellut Turussa filosofian maisteriksi (englantilainen filologia, musiikkitiede, opettajan opinnot) ja asuu nyt Helsingissä työskennellen englannin opettajana sekä oppikirjalijana. Markus aloitti musiikinopiskelun 9-vuotiaana kontrabasso-opinnoissa Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa. 15-vuotiaana hän soitti Seinäjoen kaupunginorkesterissa kontrabasistina. Lukion ja musiikkiopiston jälkeen hän perusti ensimmäisen oman bändinsä Despair Academy 19-vuotiaana. Opiskeluaikana mukaan tuli Victoria- ja Sans Parade -yhtyeet. Sans Parade on julkaissut kolme täyspitkää ja kiertänyt Sveitsiä ja Saksaa.
Vuonna 2016 Markus lauloi Jori Sjöroosin ROOXX-yhtyeessä yhdessä Ringa Mannerin kanssa Flow-festivaalilla. Vuonna 2019 Markus lauloi IISAn taustalaulajana samaisilla festareilla. Markus on julkaissut omalla nimellään neljä täyspitkää albumia, joista viimeisin on nimeltään Kun meri nousi yllemme. Vuonna 2024 Markus osallistui The Voice of Finland -kilpailuun. Viimeisimpänä Markuksen laulamana julkaisuna on tullut AVES-yhtyeen Silent Solitude.
In short
Singer-songwriter, composer, arranger, lyricist (English & Finnish)
Instruments: vocals, acoustic and electric guitar, double bass and electric bass, ukulele, mandolin, keyboards, percussions
Production setup: MacBook Pro, Logic Pro X, Apollo Twin, Røde NT-1